Puhuminen, ajatusten ja tunteiden jakaminen on upea ja ihmeellinen asia. Puhumisen avulla luomme yhteyden toisiimme, ilmaisemme ajatuksemme, mielipiteemme, tunteemme ja tahtomme. Kuinka paljon helpompaa elämämme olisi, jos uskaltaisimme puhua toisillemme avoimesti. Miten se vaikuttaisi ydinminäämme, omanarvon tunteeseen ja elämästä nauttimiseen. Paljon. Jokaisen meistä elämä on ainutlaatuinen ja erityinen, jossa jokaisella on oikeus tehdä siitä hyvä, turvallinen ja omannäköinen ilman, että vahingoittaa itseään.

Onko sinulla epävarmuutta puhumisen suhteen? Onko se jatkunut pitkään - kenties jopa vuosikymmeniä? Alkoiko puhumattomuutesi jo lapsuudessa vai liittyykö se esimerkiksi tämänhetkiseen elämäntilanteeseesi ja ihmissuhteisiisi? Kuinka paljon helpompaa elämäsi olisi, jos uskaltaisit kertoa ajatuksesi ja jakaa tunteesi?

Puhumattomuus kumpuaa usein syvistä haavoista, joiden arvet eivät koskaan parane ellei ihminen ala hoitaa itseään ja puhumattomuuttaan. Puhumattomuus on yksi suojamekanismi, jonka ihminen rakentaa itsensä ympärille, jotta ei tulisi satutetuksi, nöyryytetyksi tai häpäistyksi. Tiedän tämän omasta kokemuksesta.

Lapsuuden perheeni ilmapiiriä sävytti sodan rampauttaman isäni alkoholismi. Tämän johti siihen, että äitini kovetti itsensä entisestään ja me lapset elimme jatkuvassa selviytymismoodissa. Koko ajan piti olla varuillaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lähdimme yön selkään monet monet kerrat. Tästä varjoisesta puolesta huolimatta, lapsuuteni oli moni tavoin onnellinen ja tiesin, että olin isälle rakas ja tärkeä ja että itse opin häneltä todella paljon hyviä ja hienoja asioita. Teimme paljon asioita yhdessä. Mitä kuitenkin opin? Opin puhumattomuuden kulttuurin ja minusta tuli puhumaton. Ilmaisin tunteitani tanssin ja musiikin välityksellä koko lapsuuden ja nuoren aikuisuuden ajan, mutta en puhunut kenellekään tunteistani. Opettelin selviytymään ja olemaan vahva, aikuisiällä taisin sairastuakin vahvuuteen. Jouduin lapsena sairaalaan, en puhunut. En tiedä varmasti oliko se syy - asia ei ole koskaan selvinnyt minulle, mutta joka tapauksessa, en pystynyt puhumaan. Muistan kirkkaasti, että oli kylmä pakkastalvi, kun ajattelin mielessäni ikkunasta ulos katsellessa, että ei haittaa vaikka en puhu, selviän kyllä! Nyt kun ajattelen tätä, niin monen aikuisen hälytyskellojen olisi pitänyt alkaa soida, mutta eipä alkanut!

Häpeän verholla on tapana kietoutua puhumattomuuden ylle: kotiasioista ei puhuta muille, ei häpäistä perhettä eikä itseämme. Ei puhuta vaikka kotona olisi alkoholismia tai muiden päihteiden käyttöä, väkivaltaa, pahoinpitelyä, seksuaalista tai muuta hyväksikäyttöä, mielenterveysongelmia tai mitä vain vaikeita ja herkkiä asioita. Nämä kera puhumattomuuden jättävät syviä arpia. Tunteet, kuten suru ja viha pakkautuvat sisään jopa vuosisiksi. Puhumaton saattaakin olla kuin kävelevä aikapommi: jossain ja joskus sen tuskan on purkauduttava. Itselläni se tapahtui, esimerkiksi jonkun lääkärissä käynnin yhteydessä. Käynti saattoi liittyä johonkin aivan muuhun asiaan, mutta kyyneleet ja itku ryöpsähtivät aina vastaanotolla pitkälle aikuisuuteen, kun oma heikkous ja haavoittuvaisuus tulivat näin esille. Ajattelen, että myös, kun myöhemmin sairastuin uupumukseen, että myös sen jäljet johtavat tuohon lapsuudessa syntyneeseen selviytymisen vaatimukseen.

Puhumattomuus on yksi kiltin työtön syndrooman piirre, joka on syntynyt ajatuksesta, ettei vain aiheuttaisi lisää epäjärjestystä ja hämminkiä. Kiltti on saattanut jopa ottaa syyt niskoilleen tai valehdella toisen puolesta. Jos elämääsi on liittynyt tai siihen liittyy edelleen tuskaa ja turvattomuuden kokemusta, on siitä aina lupa puhua. Jokaisen kokemus on tosi ja arvokas. Vaikka tuntisit epävarmuutta puhumisen suhteen, niin vakuutan sinulle, että puhuminen kannattaa: sanomattomat sanat, itkemättömät itkut on hyvä saada ulos, sillä muuten niistä kasvaa koko ajan suurempi möykky syvälle sisälle. Mitä jos kokeilisit kertoa omista haavoistasi ja tuntemuksistasi? Olisiko tänään hyvä hetki kertoa tuntemuksistasi ja jakaa kokemuksesi? Ja sinä, joka osaat jo puhumisen taidon, voisitko kuunnella, auttaa ja kannustaa sitä lähimmäistäsi puhumaan, jolle puhuminen on vaikeaa ja jolla on tapana vaieta. Jokainen voimme auttaa toinen toisiamme kertomalla omista kokemuksistamme ja näin kääntämällä muurit silloiksi meidän ihmisten välille. Puhumalla tunteistasi vahvistat turvallisuuden tunnettasi ja sisäistä luottamustasi itseäsi ja elämää kohtaan.

Sydämesi on aidosti läsnä elämässäsi, silloin kun koet elämäsi merkityksellisenä ja kun se, mitä elämässäsi teet kumpuaa sisäisestä varmuudestasi. Silloin ei myöskään omia virheitä ja epätäydellisyyttä tarvitse peitellä. Eikö vaan!

Oleminen aidosti oma itsesi on turvapaikkasi sisimmässäsi. Aito minuus on pysyvyyden saarekkeesi, se on kuin vuori sisälläsi, jota eivät maailman tuulet, rajuilmat tai muut ihmiset horjuta. Aito minuus säilyy muutoksessa olevien tunteiden, ajatusten ja mielipiteiden ylitse - se on muuttumaton.
Oman aidon itsen tunnistaminen ja sen todeksi eläminen vahvistaa sitä, kuka todella olet. Aidon itsen kuunteleminen, kunnioittaminen, tutkiminen ja rakastaminen kehittää paitsi omaa elämääsi, niin se vahvistaa kykyäsi rakastaa ja pitää huolta muista yhtä paljon kuin itsestäsi. Jos autenttinen itsesi on joutunut kadoksiin, kärsit kyvyttömyydestä rakastaa ja kuunnella aitoa itseäsi. Tämä heijastuu väistämättä myös muihin ihmissuhteisiisi, toimintaasi, tunteisiisi ja ajatuksiisi.

Silloin, jos elämässäsi on tapahtunut jokin onnettomuus, ihmissuhdekriisi tai -konflikti tai mikä vaan traumaattinen kokemus, on aito, autenttinen itsesi saattanut kokea hyvinkin kovan kolauksen ja joutua väistymään myllerryksen tieltä. Selviämisen kannalta tämä on saattanut olla hyvinkin välttämätöntä. Lopulta tämä on saattanut kuitenkin johtaa siihen, että olet alkanut ylisuojella aitoa itseäsi, jotta kukaan ei vaan huomaisi herkkää ja haavoittunutta sisimpääsi. Elämästäsi on tullut jatkuvaa varuillaan oloa. Tunnistatko?

Jatkuvassa suojenluntarpeessa elämästäsi saattaa muodostua pikkuhiljaa kärsimystä. Kärsimykseen jääminen tarkoittaa, että eristäydyt aidosta itsestäsi ja elämästä. Kärsimyksessä eläminen on pidemmän päälle hyvin vahingollista, niin henkisesti kuin fyysisesti. Kärsimykseen liittyy vihaa, tuskaa ja katkeruutta. Sisällämme saattaa asua katkeruuden lisäksi vihaisuuden aikapommi.

Kärsimys on joka tapauksessa osa jaettua ihmisyyttä, me kaikki kohtaamme kärsimystä. Se, kuinka myötätuntoisesti suhtaudumme siihen vaihtelee ja ratkaisee elämämme laadun ja suunnan. Voisitko suhtautua kärsimykseen myötätuntoisesti ja lähteä sitten tutkimaan, mistä kärsimyksesi johtuu, mitä tunteita sen takana on? Mitä aidon itsen puolta kärsimyksesi sinussa suojelee ja pitää piilossa? Lopulta ainoa mahdollisuus on hyväksyä kärsimyksesi herättämät tunteet ja ottaa niistä vastuu, jolloin vasta toipuminen ja elämä aitona itsenä mahdollistuu.

Aito minuus ei koskaan jätä, vaan se odottaa kohtaamistamme. Kysy itseltäsi, millaisia kokemuksia ja toimintaa elämässäsi arvostat, millaista elämää haluat viettää, millaisia persoonallisuuden piirteitäsi itsessäsi arvostat? Kysy itseltäsi, mitä aidosti kaipaat? Nämä kertovat sinulle aidosta itsestäsi. Kun kiinnität huomion nykyhetkeen ja läsnäoloon, saat parhaiten yhteyden aitoon itseesi. Eläminen yhteydessä aitoon itseen vahvistaa elämäsi laatua.

Mikäli tämä aihe koskettaa sinua, niin ratkaisukeskeisessä ja toipumisorientoituneessa taideterapiassa lähdemme yhdessä matkaan kohti nautinnollista elämää, joka on aitoa ja omannäköistä, jossa sinun ei tarvitse enää pinnistellä ja jossa vedät puoleesi ihmisiä ja asioita, jotka ovat itsellesi sopivia. Mikä parasta, et unohda kuinka ainutlaatuinen olet!

Häpeä väijyy ihmisen sisällä. Häpeän tunnetta on vaikea tunnistaa, vaikka se on tunne, joka juurikin kohdistuu itseen. Häpeä on sosiaalinen tunne, sillä se syntyy vertailussa muihin ihmisiin. Häpeä pitää piileskelystä, häpeästä ei ole helppo puhua, mutta mitä vähemmän siitä puhuu tai sitä käsittelee, sen suuremmaksi se kasvaa. Minullakin on kokemusta, häpeä seurasi pitkään elämässäni. Onnekseni taiteen tekemisen ja taideterapian avulla sain avun käsitellä häpeän tuntemuksiani ja opin tunnistamaan ja havainnoimaan sitä, kun häpeä nostaa päätään ja miten se vaikuttaa käyttäytymiseeni.

Häpeän tunne on oikea mörkö. Olet voinut tuntea häpeää jo lapsuudesta ja kantaa sitä niin kauan, että se on jättänyt arpensa sinuun loppuelämäksesi  tai ainakin siltä tuntuu. Häpeällä on tiukka ote elämän elämiseen, usein se eristää. Toisaalta häpeän tunne on voinut suistaa ihmisen raiteiltaan ja saada ihmisen toimimaan esimerkiksi täysin häpeämättömästi ja uhmakkaasti. Silloinkaan häpeä ei ole kadonnut minnekään, lymypaikassaan se ilakoi, kun saa pitää sinut otteessaan. 

Tai, ehkä olet oppinut kantapään kautta, että mitä paremmin tunnistat häpeän tunteesi ja myös puhut häpeästä, sen varmempaa on, että sen ote kirpoaa sinusta.

Häpeän tunteen rinnalla kulkevat sellaiset tunteet kuin alemmuus, arvottomuus, kelpaamattomuus ja riittämättömyys. Uskomme sen, mitä muut meistä sanovat ja millaisia leimoja päällemme isketään ilman, että pohtisimme ovatko nuo leimat tai uskomukset tosia. Voimme myös itse kohdella itseämme armottomasti ja vahvistaa tuota leimautumista joksikin vaikka luuseriksi. 

Häpeän synty on vertailussa sosiaalisissa tilanteissa. Häpeä voi liittyä mihin tahansa henkilökohtaiseen ominaisuuteen, vaikka puhetapaan, omaan kehoon,  sairauteen tai henkilökohtaisiin olosuhteisiin, kuten työttömyyteen, köyhyyteen, kasvuolosuhteisiin. Häpeää tunteva kokee arvottomuutta ja alemmuutta, kelpaamattomuutta ja pelkoa siitä, että jää yksin. Toisaalta häpeän kanssa kamppaileva ihminen saattaakin tuntea, että yksin jääminen on ainoa pelastus, silloin ei tarvitse olla muiden pilkan kohteena - tiedän tämän, lapsena viihdyin yksin ja luin. Mutta silloinkin häpeä on vetänyt pidemmän korren: se lamaannuttaa tai sitten se saa rakentamaan kuoren, turvakilven vasten muita.

On tärkeää kohdata oma häpeä, se minkä vuoksi tuntee häpeää, jotta sille voi tehdä jotain ja vapautua sen kivireestä.  Sen läpikäyminen, mistä häpeän tunne on saanut alkunsa ja mitä ehkä on elämässä jäänyt paitsi antaa osviittaa: syliä, rakkautta, hoivaa, omaksi itseksi kasvamista ja että toinen suhteessa sinuun näkisi tarpeesi ja tunnistaisi ne, että saisi aikaa ja huolenpitoa, että oma erilaisuuteni hyväksyttäisiin. Se, kuinka kohtelemme itseämme on asia, jonka opimme muilta. Tiedän, tämä on karua ja juuri siksi on aika tehdä asialla jotain ja kohdata häpeänsä, sillä vain niin varmempaa on, että sen ote kirpoaa sinusta ja toipuminen voi alkaa. 

Häpeä on yhteydessä mielenterveysongelmiin. Mielenterveysongelmat luovat usein sosiaalista pelkoa, jonka häpeän tunne saa liikkeelle. Masennus ja ahdistus kulkevat käsi kädessä häpeän tunteen kanssa. Kierre on valmis. Häpeä ja mielenterveysongelmat huipentuvat pelkoihin, jotka liittyvät hyväksytyksi tulemiseen, omaan minäkäsitykseen ja sosiaaliseen yhteen kuuluvuuteen. 

Ensi askel tarkastella omaa häpeäänsä siitä irti pääsemiseksi, on tunnistaa sen laukaisija ja pohtia, ovatko ajatukseni ja tunteeni liittyen häpeän kokemukseeni päteviä ja sitten pohtia, miten häpeän tunne rajoittaa elämääni. On tärkeää huomata, että en ole yhtä kuin ajatukseni ja tunteeni vaan minä olen minä. Ajatukset tulevat ja menevät, ne eivät ole välttämättä totta. 

​Mihin sitten keskittää huomionsa, jotta pääsisi irti häpeästä tai saisi kutistettua häpeän tunteen jyvän kokoiseksi? Itsemyötätunnon harjoittaminen on keskeinen avain. Itsemyötätunto on kykyä suhtautua itseen lempeästi, myötätuntoisesti ja arvostavasti. Itsemyötätunto on aihe, josta olen kirjoittanut paljon -  katso yllä asiasanoista, niin pääset lukemaan. Toinen askel on pyrkiä ottamaan yhteyttä toisiin ihmisiin pienin askelin: kaupassa tai kirjastossa käynti. Erään asiakkaani kanssa meillä oli yhtenä harjoituksena, kun olimme jo pitkällä häpeän hoidossa, ihmispaljouteen meneminen ja kohtaaminen. Kehotin häntä rohkeasti menemään kirjamessuille ja hymyilemään tai sanomaan jotain ainakin seitsemälle ihmiselle. Nähdyksi tuleminen, hyväksyntä, kohtaaminen ja arvostus ovat keskeisiä matkalla häpeästä toipumiseen.  

Me vanhemmat, sisaret, tädit, sedät, ystävät, kummit, kaimat ja hyvänpäiväntutut voimme samalla, kun pidämme huolta itsestämme ja pysymme näin hyvinvoivina, olla toista ihmistä kohtaan arvostavia, huomioivia ja empaattisia ja kohdata heidät tässä hetkessä läsnäolevina. 

Mikäli häpeä on aihe, joka on ajankohtainen elämässäsi ja haluat siihen apua, niin olen huomannut, että erityisesti ratkaisukeskeisessä taideterapiassa on monia toimivia menetelmiä hoitaa häpeää. Häpeästä on myös kirjoitettu paljon, voin ainakin itse suositella psykoterapeutti Katja Myllyviidan kirjaa Häpeän hoito.

​Ei anneta häpeän typistää elämää tai murtaa itsetuntoa vaan päästetään siitä irti ja mennään kohti hyvää ja arvokasta omannäköistä elämää.

Onks kaikki okei? Toivon mukaan!

Olisipa hienoa, jos tämän blogitekstin otsikko koskettaisi mahdollisimman harvaa. Mikäli aihe kuitenkin osuu kohdallesi tai liippaa lähellesi, niin tässä muutamia ajatuksia, pohdintoja ja menetelmiä, joita olen taideterapeuttina asiakkaiden kanssa, oman kokemuksen, saadun ja tarjoamani avun kautta kokenut toimiviksi.

Kuka tahansa saattaa jossain elämänsä vaiheessa joutua kamppailemaan uupumuksen kanssa. Olemme kuitenkin yksilöitä ja omanlaisiamme, joten saatamme reagoida hyvinkin eri tavalla eri tilanteisiin ja samakin ihminen voi eri elämäntilanteissa tai vaiheissa reagoida eri tavoin. Elämässä voi tosiaan tulla vastaan lyhyempiä tai pidempiä ajanjaksoja, kohtaamisia tai tilanteita, jolloin kadotamme kosketuksen omaan elämänvoimaamme, ihanuuteemme, valoomme ja taitavuuteemme.

Uupumus syntyy, kun ihminen joutuu pitkään kamppailemaan voimiensa yläpuolella. Uupumus koskettaa ihmisen elämää kokonaisvaltaisesti ja siihen liittyvät toivottomuus ja kielteiset uskomukset suodattavat elämää aina vaan harmaammaksi ja painavammaksi. 

Uupumusta voi kuvailla vyyhtinä, joka kietoo ihmisen mielen, kehon ja toimintakyvyn siten, että ihmisen voimavarat hiipuvat, elämänilo ja tulevaisuudenusko katoavat. Uupumuksen oireita ovat väsymys, henkinen etääntyminen, kyynistyminen, tiedollisten taitojen ja tunteiden hallinnan ja tunnistamisen häiriöt ja alentunut itsetunto ja se saattaa lopulta ilmetä suoranaisina sairauksina.

Ihmisen hyvinvointi on kiinni siitä, miten hän kykenee, osaa tai saa apua pitää huolta itsestään ja kaikista elämän osa-alueista. Miten voisi helpottaa omaa uupunutta mieltä?

Mielemme tuottaa jatkuvana virtana ajatuksia. Joihinkin ajatuksiin saatamme takertua vaikka nämä ajatukset eivät olisi meille hyväksi saati edes totta. Tällaiset ajatukset saattavat liittyä mille tahansa elämän osa-alueelle. perhe- tai ystävyyssuhteisiin, työelämään jne. Ajatuksista, jotka eivät palvele omaa elämäämme, eivät ole totta tai ole arvojemme mukaisia, olisi syytä päästää irti. Tällaisista huonoa tekevistä ajatuksista irti päästäminen helpottaa myös päästämään irti asioista, jotka eivät palvele hyvää ja oman näköistä elämää. Esimerkiksi, jos sinulla on taipumusta murehtia ja murehtiminen on muuttunut elämänsisällöksesi, huomaat varmaankin, että murehtiminen ei palvele hyvää elämää, hyvinvointia, rauhoittumista saati  toipumista. 

Onneksi mielemme on joustava. Omien kehää kiertävien ajatusten ja tuntemusten tunnistaminen, näkökulman vaihtamisen taito, itsemyötätunto ja mielen joustavuus auttavat toipumaan uupumuksesta. Näitä kaikkia voi harjoitella taideterapiassa.

Ratkaisukeskeisen taideterapian käsitys ihmisestä ja ihmisenä olemisesta on aina toiveikas ja arvostava. Ihminen on fyysinen, psykososiaalinen ja henkinen kokonaisuus. Ihmisen menneisyys ei määritä, miltä hänen tulevaisuutensa näyttää ja mihin hänellä on mahdollisuuksia. 

Uupuneen kanssa olemme taideterapiassa pysähtyneet pohtimaan omaa elämää, mennyttä ja tulevaa näkökulman ollessa voimavaraistava, toiveikas ja tulevaisuuteen suuntautunut keskustellen ja taidetyöskentelyn avulla. Oman tavoitteensa asettaa asiakas, mutta yleensä se on liittynyt tavalla tai toisella myönteiseen tunne-energiaan, oman näköisen elämän elämiseen ja itsensä johtamiseen sekä myönteisen tulevaisuuden luomiseen.

Harjoitteita sivulta löydät ohjeet Perhoshalaukseen. Perhoshalaus lievittää stressiä, ahdistusta ja ylikierroksilla käyvää mieltä sekä vahvistaa itsemyötätuntoa.​


Tiedättehän, että jos jotakuta säikäyttää kovin usein, hän muuttuu näkymättömäksi, sanoi Tuu-tikki pistäen suuhunsa maamunan, joka muistutti pientä mukavaa lumipalloa. - Nojaa. Tuota Ninniä säikytteli pahasti eräs täti, joka oli ottanut tytön hoiviinsa, vaikkei pitänyt hänestä. Tapasin tädin, ja hän oli kauhea. Ei vihainen, käsitättekö, sellaisenhan voi ymmärtää. Hän oli vain jäätävän kylmä ja ironinen. Tove Jansson, Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia