10/4/2024 0 Kommentit Antamalla anteeksi päästät irti menneessä - Nämä askeleet vapauttavat sinut elämää omaa elämääsi aidostiAnteeksiantaminen päästää sinut irti menneestä ja vapauttaa sinut elämään omaa elämääsi aitona itsenä. Helpommin sanottu kuin tehty eikö totta? Mikäli anteeksiantaminen ei onnistu, katkeruus, viha ja suru lisääntyvät eikä oma aito itse pääse kasvamaan eikä itselle arvokas ja merkityksellinen elämä pääse alkamaan.
Kaltoinkohtelu, kiusaaminen, alistaminen, epäoikeudenmukaisuus, petetyksi tuleminen ja hylkäämisen tunne tuntuvat niin mielessä kuin kehossa. Olet saattanut jopa kääntää tapahtuneen omaksi syyksesi vaikka sinä olet se, jota on kohdeltu kaltoin? Itseviha, itsesääli, uhriutuminen, arvottomuuden tunne ja itsensä hylkääminen ovat pahimmanlaatuista myrkkyä. Kun sinua on satutettu, kun toinen on tehnyt sinulle väärin, kun tarpeesi on ohitettu, voi anteeksiantamiseen kulua pitkäkin aika, jopa vuosia. Paranemisprosessi ja toipuminen vaatii asioiden perusteellista käsittelyä, toipumisorientoitunutta, tulevaisuuteen suuntautunutta ja voimavaraistavaa työskentelyä. Itselleen on myös kyettävä antamaan anteeksi ja kohdeltava itseään myötätuntoisesti. Kerron sinulle seuraavaksi, miten ratkaisukeskeisessä taideterapiassa voimme lähestyä kanssasi anteeksiantamista, itsen vapauttamista menneestä ja miten uskaltautua elämään aidommin ja arvokkaammin. Jokaisen oma kokemus kaltoinkohtelusta on tietenkin erityinen ja jokainen anteeksiantoprosessi on yksilöllinen. Tärkeää on huomata, että anteeksipyyntöä ei kannata jäädä odottelemaan, voi myös hyvin olla, ettei pahantekijä ole enää elävien kirjoissakaan. Ratkaisukeskeisen taideterapian avulla voi siirtyä tarkastelemaan tapahtunutta, tunteitaan ja sinua satuttanutta ja kaltoinkohdellutta ihmistä ikään kuin ulkopuolelta. Toivottavasti seuraavista askelista on sinulle apua omassa toipumisprosessissasi. Ensimmäinen askel on käsitellä omia tarpeita ja tunteita. Tunteiden käsittely auttaa toipumisessa ja merkityksellisen ja omien arvojen mukaisen elämän rakentamisessa. Tarpeitaan ja tunteitaan voi sanoittaa tai niistä voi tehdä kuvallisen esityksen. Häpeä, viha ja suru voivat hyvin nostaa päätään työskentelyn aikana. Muista, että kaikki mitä kirjoitat, piirrät tai maalaat on oikein. Omien tunteiden käsittelyn jälkeen voimme esimerkiksi lähteä tarkastelemaan sinua satuttaneen ja loukanneen henkilön persoonaa ja millainen hänen taustansa saattaa olla, mitä hän on saanut elämässään kokea, miten häntä on kohdeltu, mitä vaille hän on jäänyt. Emme voi tietää toisesta kaikkea eikä se ole tarpeellista. Joskus ihmisen sisäinen kipu ja tyhjyys voi olla niin suurta, että se purkautuu pahoina tekoina ja ilkeytenä toisia kohtaan. On tärkeää huomata, että kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia kasvaa myötätuntoisiksi ihmisiksi kuin sinulla. Se ei kuitenkaan oikeuta pahoja tekoja, mutta saattaa auttaa ymmärtämisessä ja omassa toipumisprosessissa. Kolmas vaihe ratkaisukeskeisessä taideterapiassa on, että lähdemme tutkimaan, kuka sinä olet aidoimmillasi riippumatta ihmissuhteistasi ja mitkä ovat sinun halusi, keinosi ja kykysi ottaa vastuu omasta hyvinvoinnistasi, tarpeistasi ja toiveistasi. Mikä on sinun ydinvahvuutesi ja viisautesi, joita kukaan ei voi koskaan ottaa sinulta pois. Työstämme itsetuntoasi ja oman elämän hallinnan tunnettasi taideterapeuttisten harjoitusten avulla. Neljänneksi havainnoimme, mitä voimavaroja itsessäsi on kehittynyt taideterapiaprosessin myötä ja joita voit edelleen kehittää elämäsi tapahtumien ja kokemasi ansiosta ja johdosta. Kiinnitämme huomiota myös itsearvostukseen ja itsemyötätuntoon. Terapiassa opit rajojen vetämistä, itsemääräämisoikeutta, itsen johtamista ja itsesi rakastamisen kykyä sekä riippumattomuutta toisten mielipiteistä ja hyväksynnästä. Lopputulemana itsetuntosi ja elämänhallinnantuntosi paranee, mahdollisesti määrittelet itsesi ja identiteettisi uudelleen ja vapautat itsesi antamalla anteeksi eikä toisilla ole enää valtaa sinuun. Taideterapiaprosessi ottaa oman aikansa eikä ole mikään taikatemppu. Lopulta anteeksianto menneen kanssa vapauttaa sinut täyteen ja aitoon elämään.
0 Kommentit
Kuulumattomuus joukkoon ja ulkopuolisuuden tunne on voinut saada itunsa jo lapsuudestasi. Vaihtoehtoisesti kuulumattomuus ja ulkopuolisuuden tunne on kenties tullut päivänvaloon, kun esimerkiksi pitkä ihmissuhde on päättynyt, lapset ovat lentäneet pesästä, parisuhde on päättynyt tai olet jäänyt leskeksi.
Yksinäisyyden, kuulumattomuuden ja ulkopuolisuuden tunne voivat olla seurausta myös liiasta kiltteydestä. Kiltin aika menee toisten miellyttämiseen, niin ettei omia tunteita ja ajatuksia ehdi tarkastella tai edes kommunikoida toisille. Voi olla, että miellyttäminen on vienyt kaiken ajan etkä enää tunnista omia tunteitasi, ajatuksiasi ja mikä on oikeasti merkityksellistä sinulle. Se, mitä toivot elämältä tuntuu olevan harmaan pilviverhon takana. Ulkopuolisuuden ja kuulumattomuuden tunne kulkevat usein käsi kädessä kelpaamattomuuden ja alemmuuden tunteen kanssa, jolle ne ovat sukua. Elämää kahlitsevat ja kaventavat ulkopuolisuuden ja kelpaamattomuuden tunteet: - ovat voineet tulla osaksi identiteettiäsi, jolloin ne ovat jatkuvasti läsnä elämässäsi. - rajoittavat omaa elämääsi, sitä miten voit toimia ja tuntea ja ilmaista itseäsi. -herkistävät ja saavat ihmisen olemaan jatkuvasti valppaana ja varuillaan. -ruokkivat syrjään vetäytymistä, orpouden ja yksinäisyyden tunnetta. -saattavat saada uskomaan, että mikään hyvä elämässä ei saata tulla omalle kohdalleni. Tunnistatko yllä olevasta kuvauksesta itsesi? Kannatko kuulumattomuuden ja ulkopuolisuuden kuormaa sisälläsi? Etkö kenties ryntää suin päin joukon keskipisteeksi ja onko sinun vaikeaa olla huomion keskipisteenä? Sen sijaan tarkkailet mieluummin toisia ja silti sydämessäsi toivot, että sinutkin huomattaisiin. Ulkopuolisuuden ja kuulumattomuuden tunteista voi vapautua. Vapautuminen alkaa näiden tunteiden ja niistä aiheutuvien toimintamallien tunnistamisesta. On tärkeää havaita millaisia suojamuureja on itsensä ympärille rakentanut. Voit esimerkiksi kirjoittaa, piirtää tai maalata näistä asioista. Olisiko sinulla joku kenen kanssa voisit puhua näistä asioista luottamuksella? Jos ketään luotettavaa ei löydy, voit kääntyä ammattiauttajan puoleen. Ratkaisukeskeisenä taideterapeuttina minulle tärkeitä arvoja ovat lempeä, ei-tuomitseva ja myötätuntoinen asenne auttaa sinua puhumaan hankalistakin asioista. Terapiassa luomme turvallisen ja reflektiolle otollisen ilmapiirin. Ratkaisukeskeinen taideterapia on tavoitteellista työskentelyä sinun toivomien asioiden käsittelyä varten. Älä jää yksin! Puhuminen, ajatusten ja tunteiden jakaminen on upea ja ihmeellinen asia. Puhumisen avulla luomme yhteyden toisiimme, ilmaisemme ajatuksemme, mielipiteemme, tunteemme ja tahtomme. Kuinka paljon helpompaa elämämme olisi, jos uskaltaisimme puhua toisillemme avoimesti. Miten se vaikuttaisi ydinminäämme, omanarvon tunteeseen ja elämästä nauttimiseen. Paljon. Jokaisen meistä elämä on ainutlaatuinen ja erityinen, jossa jokaisella on oikeus tehdä siitä hyvä, turvallinen ja omannäköinen ilman, että vahingoittaa itseään.
Onko sinulla epävarmuutta puhumisen suhteen? Onko se jatkunut pitkään - kenties jopa vuosikymmeniä? Alkoiko puhumattomuutesi jo lapsuudessa vai liittyykö se esimerkiksi tämänhetkiseen elämäntilanteeseesi ja ihmissuhteisiisi? Kuinka paljon helpompaa elämäsi olisi, jos uskaltaisit kertoa ajatuksesi ja jakaa tunteesi? Puhumattomuus kumpuaa usein syvistä haavoista, joiden arvet eivät koskaan parane ellei ihminen ala hoitaa itseään ja puhumattomuuttaan. Puhumattomuus on yksi suojamekanismi, jonka ihminen rakentaa itsensä ympärille, jotta ei tulisi satutetuksi, nöyryytetyksi tai häpäistyksi. Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Lapsuuden perheeni ilmapiiriä sävytti sodan rampauttaman isäni alkoholismi. Tämän johti siihen, että äitini kovetti itsensä entisestään ja me lapset elimme jatkuvassa selviytymismoodissa. Koko ajan piti olla varuillaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lähdimme yön selkään monet monet kerrat. Tästä varjoisesta puolesta huolimatta, lapsuuteni oli moni tavoin onnellinen ja tiesin, että olin isälle rakas ja tärkeä ja että itse opin häneltä todella paljon hyviä ja hienoja asioita. Teimme paljon asioita yhdessä. Mitä kuitenkin opin? Opin puhumattomuuden kulttuurin ja minusta tuli puhumaton. Ilmaisin tunteitani tanssin ja musiikin välityksellä koko lapsuuden ja nuoren aikuisuuden ajan, mutta en puhunut kenellekään tunteistani. Opettelin selviytymään ja olemaan vahva, aikuisiällä taisin sairastuakin vahvuuteen. Jouduin lapsena sairaalaan, en puhunut. En tiedä varmasti oliko se syy - asia ei ole koskaan selvinnyt minulle, mutta joka tapauksessa, en pystynyt puhumaan. Muistan kirkkaasti, että oli kylmä pakkastalvi, kun ajattelin mielessäni ikkunasta ulos katsellessa, että ei haittaa vaikka en puhu, selviän kyllä! Nyt kun ajattelen tätä, niin monen aikuisen hälytyskellojen olisi pitänyt alkaa soida, mutta eipä alkanut! Häpeän verholla on tapana kietoutua puhumattomuuden ylle: kotiasioista ei puhuta muille, ei häpäistä perhettä eikä itseämme. Ei puhuta vaikka kotona olisi alkoholismia tai muiden päihteiden käyttöä, väkivaltaa, pahoinpitelyä, seksuaalista tai muuta hyväksikäyttöä, mielenterveysongelmia tai mitä vain vaikeita ja herkkiä asioita. Nämä kera puhumattomuuden jättävät syviä arpia. Tunteet, kuten suru ja viha pakkautuvat sisään jopa vuosisiksi. Puhumaton saattaakin olla kuin kävelevä aikapommi: jossain ja joskus sen tuskan on purkauduttava. Itselläni se tapahtui, esimerkiksi jonkun lääkärissä käynnin yhteydessä. Käynti saattoi liittyä johonkin aivan muuhun asiaan, mutta kyyneleet ja itku ryöpsähtivät aina vastaanotolla pitkälle aikuisuuteen, kun oma heikkous ja haavoittuvaisuus tulivat näin esille. Ajattelen, että myös, kun myöhemmin sairastuin uupumukseen, että myös sen jäljet johtavat tuohon lapsuudessa syntyneeseen selviytymisen vaatimukseen. Puhumattomuus on yksi kiltin työtön syndrooman piirre, joka on syntynyt ajatuksesta, ettei vain aiheuttaisi lisää epäjärjestystä ja hämminkiä. Kiltti on saattanut jopa ottaa syyt niskoilleen tai valehdella toisen puolesta. Jos elämääsi on liittynyt tai siihen liittyy edelleen tuskaa ja turvattomuuden kokemusta, on siitä aina lupa puhua. Jokaisen kokemus on tosi ja arvokas. Vaikka tuntisit epävarmuutta puhumisen suhteen, niin vakuutan sinulle, että puhuminen kannattaa: sanomattomat sanat, itkemättömät itkut on hyvä saada ulos, sillä muuten niistä kasvaa koko ajan suurempi möykky syvälle sisälle. Mitä jos kokeilisit kertoa omista haavoistasi ja tuntemuksistasi? Olisiko tänään hyvä hetki kertoa tuntemuksistasi ja jakaa kokemuksesi? Ja sinä, joka osaat jo puhumisen taidon, voisitko kuunnella, auttaa ja kannustaa sitä lähimmäistäsi puhumaan, jolle puhuminen on vaikeaa ja jolla on tapana vaieta. Jokainen voimme auttaa toinen toisiamme kertomalla omista kokemuksistamme ja näin kääntämällä muurit silloiksi meidän ihmisten välille. Puhumalla tunteistasi vahvistat turvallisuuden tunnettasi ja sisäistä luottamustasi itseäsi ja elämää kohtaan. Häpeä väijyy ihmisen sisällä. Häpeän tunnetta on vaikea tunnistaa, vaikka se on tunne, joka juurikin kohdistuu itseen. Häpeä on sosiaalinen tunne, sillä se syntyy vertailussa muihin ihmisiin. Häpeä pitää piileskelystä, häpeästä ei ole helppo puhua, mutta mitä vähemmän siitä puhuu tai sitä käsittelee, sen suuremmaksi se kasvaa. Minullakin on kokemusta, häpeä seurasi pitkään elämässäni. Onnekseni taiteen tekemisen ja taideterapian avulla sain avun käsitellä häpeän tuntemuksiani ja opin tunnistamaan ja havainnoimaan sitä, kun häpeä nostaa päätään ja miten se vaikuttaa käyttäytymiseeni.
Häpeän tunne on oikea mörkö. Olet voinut tuntea häpeää jo lapsuudesta ja kantaa sitä niin kauan, että se on jättänyt arpensa sinuun loppuelämäksesi tai ainakin siltä tuntuu. Häpeällä on tiukka ote elämän elämiseen, usein se eristää. Toisaalta häpeän tunne on voinut suistaa ihmisen raiteiltaan ja saada ihmisen toimimaan esimerkiksi täysin häpeämättömästi ja uhmakkaasti. Silloinkaan häpeä ei ole kadonnut minnekään, lymypaikassaan se ilakoi, kun saa pitää sinut otteessaan. Tai, ehkä olet oppinut kantapään kautta, että mitä paremmin tunnistat häpeän tunteesi ja myös puhut häpeästä, sen varmempaa on, että sen ote kirpoaa sinusta. Häpeän tunteen rinnalla kulkevat sellaiset tunteet kuin alemmuus, arvottomuus, kelpaamattomuus ja riittämättömyys. Uskomme sen, mitä muut meistä sanovat ja millaisia leimoja päällemme isketään ilman, että pohtisimme ovatko nuo leimat tai uskomukset tosia. Voimme myös itse kohdella itseämme armottomasti ja vahvistaa tuota leimautumista joksikin vaikka luuseriksi. Häpeän synty on vertailussa sosiaalisissa tilanteissa. Häpeä voi liittyä mihin tahansa henkilökohtaiseen ominaisuuteen, vaikka puhetapaan, omaan kehoon, sairauteen tai henkilökohtaisiin olosuhteisiin, kuten työttömyyteen, köyhyyteen, kasvuolosuhteisiin. Häpeää tunteva kokee arvottomuutta ja alemmuutta, kelpaamattomuutta ja pelkoa siitä, että jää yksin. Toisaalta häpeän kanssa kamppaileva ihminen saattaakin tuntea, että yksin jääminen on ainoa pelastus, silloin ei tarvitse olla muiden pilkan kohteena - tiedän tämän, lapsena viihdyin yksin ja luin. Mutta silloinkin häpeä on vetänyt pidemmän korren: se lamaannuttaa tai sitten se saa rakentamaan kuoren, turvakilven vasten muita. On tärkeää kohdata oma häpeä, se minkä vuoksi tuntee häpeää, jotta sille voi tehdä jotain ja vapautua sen kivireestä. Sen läpikäyminen, mistä häpeän tunne on saanut alkunsa ja mitä ehkä on elämässä jäänyt paitsi antaa osviittaa: syliä, rakkautta, hoivaa, omaksi itseksi kasvamista ja että toinen suhteessa sinuun näkisi tarpeesi ja tunnistaisi ne, että saisi aikaa ja huolenpitoa, että oma erilaisuuteni hyväksyttäisiin. Se, kuinka kohtelemme itseämme on asia, jonka opimme muilta. Tiedän, tämä on karua ja juuri siksi on aika tehdä asialla jotain ja kohdata häpeänsä, sillä vain niin varmempaa on, että sen ote kirpoaa sinusta ja toipuminen voi alkaa. Häpeä on yhteydessä mielenterveysongelmiin. Mielenterveysongelmat luovat usein sosiaalista pelkoa, jonka häpeän tunne saa liikkeelle. Masennus ja ahdistus kulkevat käsi kädessä häpeän tunteen kanssa. Kierre on valmis. Häpeä ja mielenterveysongelmat huipentuvat pelkoihin, jotka liittyvät hyväksytyksi tulemiseen, omaan minäkäsitykseen ja sosiaaliseen yhteen kuuluvuuteen. Ensi askel tarkastella omaa häpeäänsä siitä irti pääsemiseksi, on tunnistaa sen laukaisija ja pohtia, ovatko ajatukseni ja tunteeni liittyen häpeän kokemukseeni päteviä ja sitten pohtia, miten häpeän tunne rajoittaa elämääni. On tärkeää huomata, että en ole yhtä kuin ajatukseni ja tunteeni vaan minä olen minä. Ajatukset tulevat ja menevät, ne eivät ole välttämättä totta. Mihin sitten keskittää huomionsa, jotta pääsisi irti häpeästä tai saisi kutistettua häpeän tunteen jyvän kokoiseksi? Itsemyötätunnon harjoittaminen on keskeinen avain. Itsemyötätunto on kykyä suhtautua itseen lempeästi, myötätuntoisesti ja arvostavasti. Itsemyötätunto on aihe, josta olen kirjoittanut paljon - katso yllä asiasanoista, niin pääset lukemaan. Toinen askel on pyrkiä ottamaan yhteyttä toisiin ihmisiin pienin askelin: kaupassa tai kirjastossa käynti. Erään asiakkaani kanssa meillä oli yhtenä harjoituksena, kun olimme jo pitkällä häpeän hoidossa, ihmispaljouteen meneminen ja kohtaaminen. Kehotin häntä rohkeasti menemään kirjamessuille ja hymyilemään tai sanomaan jotain ainakin seitsemälle ihmiselle. Nähdyksi tuleminen, hyväksyntä, kohtaaminen ja arvostus ovat keskeisiä matkalla häpeästä toipumiseen. Me vanhemmat, sisaret, tädit, sedät, ystävät, kummit, kaimat ja hyvänpäiväntutut voimme samalla, kun pidämme huolta itsestämme ja pysymme näin hyvinvoivina, olla toista ihmistä kohtaan arvostavia, huomioivia ja empaattisia ja kohdata heidät tässä hetkessä läsnäolevina. Mikäli häpeä on aihe, joka on ajankohtainen elämässäsi ja haluat siihen apua, niin olen huomannut, että erityisesti ratkaisukeskeisessä taideterapiassa on monia toimivia menetelmiä hoitaa häpeää. Häpeästä on myös kirjoitettu paljon, voin ainakin itse suositella psykoterapeutti Katja Myllyviidan kirjaa Häpeän hoito. Ei anneta häpeän typistää elämää tai murtaa itsetuntoa vaan päästetään siitä irti ja mennään kohti hyvää ja arvokasta omannäköistä elämää. |