Se, miten ajattelet asioidesi olevan vaikuttaa siihen, kuinka suhtaudut itseesi, muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Kuinka ajattelet asioidesi olevan vaikuttaa siihen, miten elämästäsi selviydyt. Miten on, keskitytkö enemmän tekemiisi virheisiin vai onnistumisiisi ja asioihin, jotka ovat hyvin? Osaatko vaalia hyvää elämässäsi?
Aina ei kaikki mene putkeen ja aurinko paista. Elämässä tulee vastaan ikäviä yllätyksiä ja epäonnistumisia, jolloin elämä saattaa tuntua loputtomalta kivireeltä, kärsimykseltä ja olevan täynnä vastoinkäymisiä. Silloin näköalat ja näkökulmat tuppaavat kaventua. Tuttua eikö totta? Joskus voi kuitenkin käydä myös niin, että pysäyttävä tapahtuma elämässä saa lopettamaan napinan turhasta ja olemaan kiitollinen joka hetkestä, kun saa elää ja kokea. Tällöin ihminen on valinnut vaihtaa näkökulmaansa asioihinsa ja elämäänsä. Elämä on ikään kuin tuonut tarjottimella mahdollisuuden tarkastella asioita toisin. Hinta havahtumiselle on tosiaan voinut olla kova. Vaikeuksille voi antaa uusia merkityksiä ja näin avata erilaisia mahdollisuuksia eteenpäin. Jos ei heti, niin sitten, kun on kerännyt hieman voimia ja voimavaroja. Vastoinkäymiset on mahdollista kääntää voitoiksi. Ajattelutavan ja näkökulman vaihtuessa suhtautuminen itseen, toisiin ja maailmaan muuttuu. Luomme itse kokemustamme elämästämme ja kokemusmaailmaamme, joka hetki. Sinun on mahdollista valita ja vaikuttaa siihen, millaiset ajatukset valtaavat mielesi. Se ei tosiaan ole välttämättä helppoa, mutta sitä voi harjoitella vaikkapa taideterapiassa kanssani. Ratkaisukeskeinen terapia ja valmennus tukee ihmistä muutoksessa, sillä se on voimavarakeskeistä, tulevaisuusorientoitunutta ja toiveikkuuteen keskittynyttä. Terapiassa ja valmennuksessa on koko ajan läsnä hyvä elämä ja toivottu tulevaisuuden kuva. Menneisyydestä ja ikävistä asioista toki puhutaan ja niitä tarkastellaan ja ne yhdistetään henkilön elämän kokonaisuudeksi, mutta niistä puhutaan sen verran kuin on tarpeen. Ajatuksena on, että ei jäädä jumiin ja vellomaa negatiivisuuteen ja ikäviin kokemuksiin loputtomiin. Pohdi itseksesi, lisäävätkö ajatuksesi toiveikkuuttasi ja tukevatko ajatuksesi sinua ja valitsemaasi elämänpolkua? Tällä on keskeinen merkitys sen kannalta, miten elämä sinulle näyttäytyy ja miten selviät siitä. Sillä, millaisia ajatuksia ruokit on merkitystä elämääsi, vireystilaasi ja elinvoimaasi. Positiivinen mielenvire auttaa näkemään vaihtoehtoisia asioiden toteutustapoja, näkökulmia ja ratkaisuja. Filosofi ja ratkaisukeskeinen psykoterapeutti Antti S. Mattilan mukaan: näkökulman vaihtamisen taito on keskeinen onnentaitojen edellytys. Hän on kirjoittanut aiheesta muutaman kirjan ja ehkä itsekin olet huomannut, kuinka näkökulman vaihtaminen ihmeesti helpottaa oloa ja saa näköpiiriin uusia mahdollisuuksia ja toiveikkuutta. Näkökulman vaihtamista on mahdollista oppia ja harjoitella. Näkökulmaa on hyvä vaihtaa esimerkiksi silloin, kun haluaa ylläpitää myönteisyyttä. Kiitollisuudentaito ja kyky anteeksiantamiseen nojaavat juurikin myös näkökulman vaihtamisen taitoon. Ihmissuhteissa menestyminen, vastoinkäymisistä selviytyminen ja joustavuus eli resilienssi, ammentavat voimansa näkökulman vaihtamisen kyvystä ja taidosta. Positiivista ajattelua ja näkökulman vaihtamisen taitoa kannattaa siis opetella, jos haluaa olla onnellinen. Voit vaikuttaa ainoastaan omaan tulevaisuuteesi ja se tapahtuu nykyhetken näkökulmien valinnoilla. Yksi asia, mistä voit aloittaa näkökulman vaihtamisen taidon opettelun ja harjoittelun on, että alat kiinnittämään huomiota omaan sisäiseen puheeseesi. Tällä tavoin alat tarjota itsellesi uusia näkökulmia mutta myös myötätuntoa. Kyseenalaista vanhat, jopa luutuneet ajatuksesi ja ota näkökulman vaihtamisen taito supervoimaksesi - se rikastaa, rohkaisee, vahvistaa ja innostaa - lupaan!
0 Kommentit
Uteliaalla asenteella varustettu ihminen saattaa kysyä itseltään seuraavanlaisia kysymyksiä: - Kuinka hyvin suoriudun tulevasta koitoksesta suhteessa omiin voimavaroihini? - Mitä voin oppia tästä tilanteesta? - Mitä voisin tehdä toisin ensi kerralla? - Voisinko kokeilla jotain uutta tapaa lähestyä asiaa? -Miten voisin huolehtia itsestäni paremmin?
Maailma muuttuu ympärillämme koko ajan ja myös me muutumme. Moni miettii, millaisessa maailmassa nyt elämme, onko mitään normaalia ja ennalta ennustettavaa enää olemassakaan? Vyöryykö tulevaisuus vaan päällemme? Arvaamattomuus, yllätykset, epävarmuus, kaoottisuus, jatkuvat muutokset tekevät elämästä raskasta, ahdistavaa, tuntuu siltä, ettei enää jaksa kuin sinnitellä päivä kerrallaan. Tulevaisuus saattaa tuntua toivottomalta. Miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua ja miten ylipäätään selvitä, ilman, että musertavat ajatukset painavat harteilla? Voiko tulevaisuuteen liittyvää ahdistusta ja epämääräisyyden tunnetta mitenkään helpottaa, miten otan jälleen ohjat omiin käsiini ja johdan omaa elämääni? Utelias elämänasenne on yksi voimavara ja vahvuus, joka on hyvä ottaa käyttöön, kun maailmantilanne ahdistaa. Uteliaisuus helpottaa elämää ja edesauttaa näin omaa hyvinvointia. Uteliaisuus lisää itseohjautuvuutta, kokeilunhalua, muutoskyvykkyyttä, joustavuutta ja näkökulman vaihtamisen taitoa suhteessa elämässä jatkuviin muutoksiin ja yllätyksiin. Uteliaisuus kasvattaa henkistä sopeutumiskykyä, helpottaa kaikkea sosiaalista kanssakäymistä. Uteliaalla asenteella varustetulla ihmisellä oma elämä on paremmin omissa käsissä. Onhan hyödyllistä ottaa selkoa, mitä ympärillä tapahtuu ja näin löytää uusille poluille ja nähdä uusia mahdollisuuksia edessään, eikö totta? Oletko viime aikoina tutustunut uuteen ihmiseen? Huomaatko kyseleväsi paljon ja ottavasi selvää kiinnostavista asioista? Onko uteliaisuutesi vienyt sinut mielenkiintoisiin paikkoihin ja kohtaamisiin? Tiedän, mieleesi nousevat uteliaisuuteen liittyvät negatiiviset seikat. Uteliaisuus voi todella tuntua kiusaannuttavalta ja nololta. Perinteisesti uteliaisuus on liitetty turhaan uteluun, huonoihin käytöstapoihin ja yksityisyyden rajojen ylittämiseen. Uteliaisuus voi nostaa esille kiusallisia puheenaiheita ja tunkeilevan tunnelman. Utelias voi saada myös hankalan tai nuuskijan leiman. Loputon uteliaisuus voi häiritä toisia, jolloin tekee mieli vältellä läpeensä uteliasta ihmistä. Uteliaisuus edellyttääkin tilannetajua ja tahdikkuutta. Omaa uteliaisuuttaan voi kehittää. Tieteen tekemisessä ja kaikessa kehittämistoiminnassa sekä luovassa toiminnassa, jota taideterapiakin on, uteliaisuus on keskeinen elementti. Uteliaisuus suojelee elämää ja se palvelee turvallisuuden tunteen tarvetta. Uteliaisuuden takana on arvioitu olevan turvallisuuden tarpeen lisäksi myös kontrollin tarve. Uteliaisuus auttaa ihmistä sietämään pelkoa, riskejä ja epävarmuutta. Ihminen ikään kuin pyrkii saamaan otteen tilanteesta, johon hän on joutunut eli päästä niin sanotusti ajan tasalle ja tilanteen herraksi sen suhteen, missä mennään. Uteliaisuus on myös luonteenpiirre. Uteliaisuus on osittain perinnöllistä, mutta siihen vaikuttaa myös ympäristö sekä perimän ja ympäristön keskinäinen vaikutus. Elämän eri tilanteissa onkin oiva tilaisuus miettiä ja tarkastella omaa uteliaisuuttaan ja olisiko sitä syytä kehittää johonkin suuntaan vai jopa vaimentaa hieman pääsisäistä uteliaisuuden ääntä. Ihan joka paikkaan ei kannata nenäänsä laittaa. Toisaalta, rikastaisinko omaa elämääni, jos pyrkisin olemaan hieman uteliaampi: keskustelemaan tuntemattoman kanssa, menemään eri tapahtumiin, oppimaan jonkun uuden taidon jne. Uteliaisuus aiheuttaa aivoissa mielihyvän tuntemuksia ja siksi olemme valmiita tekemään asioita uteliaisuuden tyydyttämiseksi. Tämän vuoksi ihmiset jaksavat aina innostua uusista asioista vaikka kyse ei olisi hengissä säilymisestä vaan arjen elävöittämisestä ja rikastamisesta. Dopamiini, joka on mielihyvän tuntemuksiin liittyvä aivojen välittäjäaine, on uteliaisuuden airut! Se sekä auttaa herättämään uteliaisuutta, että virkistää, rohkaisee ja valpastaa oppimaan uutta. Ja, mikä parasta, palkitsee uuden oppimisesta mielihyvän tunteella! Lapset ovat luonnostaan uteliaita ja kiinnostuneita ympäristöstään ja tietyssä iässä pommittavat meitä aikuisia alituisilla miksi -kysymyksillä. Kasvatustieteilijä ja filosofi Juha Hakala viittaa kirjassaan Uteliaisuus, miksi ”miksi” on tärkeä kysymys, tutkimuksiin, joiden mukaan uteliaisuus kuitenkin romahtaa lapsen aloittaessa koulunkäynnin. Mikä tähän on syynä? Leikkimielisyyden katoaminen, koulun normit ja sosiaaliset yhdenmukaisuuden paineet, suuret ryhmäkoot vai mikä? Uteliaisuuden voima tuppaa katoamaan, mitä vanhemmaksi ihminen tulee. Aikuisina meillä on taipumus pudota lukkiutuneisiin ja mukaviin ajattelumalleihin ja rutiineihin. Tunnistatko? Lopetamme kysymysten esittämisen, pelkäämme ehkä, että se saa meidät näyttämään tyhmiltä. Lopetamme itsemme asettamisen tilanteisiin, joissa olemme avoimia epävarmuudelle – ja siten myös haavoittuvia, emme tahdo antautua sattuman avaamille mahdollisuuksille, kokeiluille ja leikille. Kirjailija José Saramango sen kiteytti: Vanhuus alkaa, kun uteliaisuus on kadonnut. Kaikkihan tunnemme myös sananlaskun: vierivä kivi ei sammaloidu vai miten se meni? Tutkimukset osoittavat, että ihmetyksen tunteen ylläpito koko elämän ajan auttaa ihmistä pysymään nuorena. Tunnemme varmaan kaikki hyvinvoivia vanhoja ihmisiä, jotka virkeinä seuraavat maailmaa ja sen menoa ympärillään. Aktiivinen uteliaisuus lisää pitkän iän todennäköisyyttä. Japanilainen sananlasku sanoo: lähden matkalle, vaikka vuoren huippua en koskaan saavuttaisikaan. Uteliaisuus on meissä, se on kaikkien meidän ulottuvilla. Se on mahdollisuutta muuttaa itseään ja ajatteluaan paremmaksi ja karistaa pelot jaloista! Uteliaisuus arjessa saattaa jäädä unohduksiin, kun rutiinit täyttävät päivän, saatamme tuntea itsemme lopen uupuneiksi niin, ettei uteliaisuus nosta meissä päätään pitkiin aikoihin. Tuntuuko silloin, että eläisi? Utelias henkilö antaa sattumalle mahdollisuuden: satunnaiset keskustelut ja tapaamiset voivat nivoutua yhteen merkillisillä ja kiehtovilla tavoilla. Meille kaikille inhimillisen epätäydellisyyden hyväksyminen vapauttaa uteliaisuutta ja näin luovuutta ja joustavuutta, jopa hyväntahtoisuutta ja leikkimieltä. Miten suojella itseään maailmassa, joka joskus tuntuu kovalta ja kylmältä, mutta toisaalta antaa oman uteliaisuuden ja intuition viedä eteenpäin - tuhannen euron kysymys! On tärkeää tunnistaa omat tarpeet tässä hetkessä ja toimia sen mukaan. Jos arjen haasteet antavat myöden, on hyvä ottaa riskejä ja olla vielä enemmän utelias, joustava ja kokeiluhaluinen. Jos on elämässä kuitenkin meneillään paljon arjessa ja sen koossa pitämisessä, on ehkä hyvä pitäytyä tutussa ja turvallisessa, omissa rutiineissa. Pysähdy tilanteiden äärelle ja kuulostele, miltä itsestäsi tuntuu ja toimi sitten oman tuntemuksesi ja omien arvojesi mukaan. Tunnista oma sisäinen maailmasi, ajatukset ja tunteet. Kun olemme uteliaita toista ihmistä kohtaan, luonnollisesti hänen rajojaan tunneälykkäästi kuulostellen ja arvostaen, teemme palveluksen meille kummallekin. Autamme toista tulemaan tietoiseksi hänen erityisyydestään, osaamisestaan ja vahvuuksistaan samalla, kun itse opimme uutta ja saamme tilaisuuden tutustua toisen ajattelumaailmaan. Uteliaisuus on keino nähdä toisen potentiaali ja myös oma. Parhaimmillaan utelias välittää lämpöä ja se tuntuu ihmisestä positiiviselta ja kohottavalta. Ihminen kokee, että toinen on kiinnostunut ja haluaa hyvää. Miten sitten kehittää omaa uteliaisuuttaan, varsinkin jos on ujo, pelokas, introvertti, itsekriittinen tai herkkä? Nämä luonteenpiirteet ovat ainakin minulle tuttuja - niiden kanssa olen paininut melkein koko ikäni. Yksi keskeisimmistä tavoista harjoitella ja kehittää omaa uteliaisuuttaan, on antautua kohtaamisille, käydä keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa syvästi kuuntelevalla, uteliaalla ja ei-tietävällä asenteella. Mitä voisi lähteä kokeilemaan, jotain uutta harrastusta? Miten voisi toimi uteliaasti ja ylittää mukavuusrajansa? Lähtemällä vaikka tapahtumiin, antautumalla keskusteluun tuntemattoman kanssa, kysymällä neuvoa ja mielipidettä. Kun johtaa itseäsi johtaa myös omaa epävarmuuttaan. Utelias ja positiivinen mielenvire auttaa rikastamaan omaa elämää. Uteliasta mieltä on myös tärkeää kohdistaa itseen, millaisia tunteita minussa herää, mitä ajatuksia ja toimintamalleja syntyy tietyissä tilanteissa, mikä olisi minulle parhaaksi? Näiden pohtiminen saattaa olla ratkaisevaa tulevaisuutesi kannalta. Kysy itseltäsi aika ajoin uteliaana, missä olet menossa juuri nyt ja mikä olisi sinulle parhaaksi nyt ja tulevaisuudessa? Hyvää uutta viikkoa! 19/7/2023 0 Kommentit Joskus vain täytyy jättää kaikki vanha taakseen - elämän siirtymävaiheen askeleitaTänään keskusteltiin muutoksen tarpeesta omassa elämässä, kun on tarve hiljentää, tulla vähällä toimeen ja päästä pois arjen sanelemasta orvanpyörästä. Se on kaipuuta rauhoittumiseen ja hiljentymiseen, pysähtymistä itsen äärelle, tunnetta, että nyt on tarve muutokselle. Jollain toisella siirtymä- tai muutosvaihe elämässä on saattanut tulla isona yllätyksenä, avioero tai sairastuminen esimerkkinä. Elämänmuutos tai siirtymä voi olla toivottu tai aiheuttaa kriisin. Epätietoisuus voi kalvaa mieltä ja huolet täyttää ajatukset: onko minusta tähän, miten selviän tästä kaikesta? Yhtä kaikki ollaan uudessa vaiheessa elämässä olivatpa muutokset myönteisiä tai kielteisiltä tuntuvia.
Joskus vain täytyy jättää kaikki vanha taakseen, jotta uusi elämä mahtuu tulemaan sisään, myös silloin kun uusi elämä tulee kutsumatta. Muutokset pakottavat kohti tuntematonta ja jopa arvaamatonta. Oli muutos toivottu tai yllättävä, niin kumpikin voi aiheuttaa stressiä. Ennalta suunniteltuun tai tiedossa olevaan muutokseen on helpompi sopeutua. Yllätyksellinen muutos voi taas vaatia pitkääkin sopeutumista vielä sen jälkeen, kun muutos on konkretisoitunut. Valittu ja harkittu muutos vie ihmistä yleensä lähemmäs hänelle merkityksellistä, onnellista ja arvokasta elämää. Kun muutos ja siirtymä elämässä tulee pakotetusti tilanne voi olla tuskallinen ja aiheuttaa kriisin. Kriisi on käsillä silloin, kun tuntuu, että omat voimavarat eivät riitä jonkun asian tai elämäntilanteen hallitsemiseen ja sen käsittelyyn. Traumasta puhuttaessa tarkoitetaan tilannetta, jossa jokin itseä kohdannut asia tai elämäntilanne aiheuttaa suurta kärsimystä. Elämänmuutos- ja siirtymävaihe voivat hyvin saada kriisin päälle. Kriisiin voi liittyä monia tunteita: vihaa, pettymystä, pelkoa, epätoivoa, tyhjyyden tunnetta, ärtyneisyyttä jne. Muutoksessa ja siirtymävaiheessa on hyvä käydä läpi aiempia tilanteita, jotka ovat menneet hyvin ja joista on saanut voimaa ja pystyvyyskokemusta. Mikä silloin auttoi, millaisista ajatuksista ja tekemisistä sain silloin apua ja voimaa? On hyvä keskittyä juuri omaan voimaan, mikä on sinun oma uniikki voima, mikä on sinun viisautesi? Kuka henkilö on ollut tukenasi ja millaista rohkaisua olet saanut häneltä. Voisiko tuo henkilö olla myös nyt tukenasi? Oletko valmis siihen, että sinua autetaan ja rinnallasi kuljetaan? Kukaan ei tiedä, mitä muutos tuo tullessaan, mutta yleensä asioilla on tapana järjestyä. Vaikka kuulostaa kliseiseltä, niin elämä on kasvua, keskity siis omaan kasvuun vaikka vain hyvin pieni askel kerrallaan. Anna aikaa ja ota tilaa itsellesi. Jos joskus tuntuu siltä, että jää jumiin eikä pääse eteenpäin, on sekin selviytymistä. Mieti silloin, mistä olet saanut voimaa selviytyä. Muutokset ja siirtymät elämässä ovat osa jaettua ihmisyyttä emme pääse niitä pakoon. Tässä askeleita, jotka auttavat siirtymävaiheen ja muutoksen yli:
Jokainen muutos on askel sinua itseäsi kohti. Laadin Harjoitteita -sivulle taideterapeuttisen harjoituksen elämän siirtymävaiheeseen. Käy kurkkaamassa. PS. Ainiin, muistatko Ally MacBeal televisiosarjan - ehkä joku vielä muistaa... Allyn voimabiisihän on Vonda Shepardin Tell him: "I know something about love..." |