17/10/2023 0 Kommentit Huolestuttaako oma jaksaminen?Voi kun sairastuisin, että saisin levätä. Onko tämä ajatus hiipinyt mieleesi? Puurratko ja elätkö jatkuvassa kiireessä ja paineen alaisena? Tuntuuko, että henkinen seinä tulee jo vastaan ja että pää prakaa?
Haluan sanoa sinulle, että älä vastusta sitä, että tunnet uupumusta tai että tunnistat olevasi matkalla uupumukseen. Tämä on se hetki, kun asialle on tehtävä jotain. Sinun itsesi vuoksi. Lepää ennen kuin sinun on pakko levätä! Elämä tuntuu kuormittavan yhä useampaa. Sairastuin itse aikoinaan uupumukseen pitkällisen stressin seurauksena. Työtaakka ja omat ja toisten odotukset tulosten suhteen olivat kovat ja epäonnistumisen pelko oli koko ajan niskassa. Vaikka pidän haasteista ja uuden kehittämisestä, huomasin kaivavani pikkuhiljaa kuoppaa oman jaksamiseni alta- tein enemmän ja enemmän ja kuoppa kasvoi. Henkinen seinä tuli vastaan ja oli tehtävä elämänmuutos. Mikä saa sinut väsymään tai miksi puurrat ja elät jatkuvassa kiireessä? Ihmistä kuormittavat paitsi hektinen ja suorituskeskeinen työ, myös voimattomuuden ja riittämättömyyden tunne eli että on yksin vastaamassa isoista asioista. Elämäntilanne voi pelkästään kuormittaa: ruuhkavuodet tai iäkkäistä vanhemmista huolehtiminen. Monitouhotus alkaa kapeuttaa pikku hiljaa elämää, läsnäolo ja rauhoittuminen vaikeutuvat, elämästä tulee kiikkerää ja romahdusherkkää. Uupumus on aivosairaus ja se näkyy aivoissa: - Kroonisena väsymyksenä. - Ei pysty käsittelemään tietoa. - Muisti pettää ja aivot ovat kuin sumussa. - Tunnesäätely pettää, on räjähdysherkkä ja ärtyinen. - Tunteet katoavat ja kyynistyy. - Millään ei ole enää väliä ja ihminen voi ajautua tietoisesti esimerkiksi onnettomuuteen: kävellä päin punaisia vilkkaalla tiellä, koska elämällä ei ole enää väliä tai siksi, että toivoo, että onnettomuuden kautta pääsisi vihdoin lepäämään. Mikäli nämä tunteet ja ajatukset soittavat kelloja päässäsi, on korkea aika tehdä asialle jotain. Omat säätösysteemit kun ovat näin vinksallaan. Odottamalla asiat eivät muutu paremmaksi. Kahden viikon sairasloma toimii hetken laastarina, mutta ei tuo pysyvää muutosta. Uupumuksesta toipumisessa on kolme vaihetta: 1. havaitseminen eli sen huomaaminen, että nyt on vaikeaa. 2. aikomus eli että tarjoat lohtua ja ymmärrystä itsellesi. 3. alat ottaa konkreettisia keinoja käyttöösi, joiden avulla voit pitää huolta itsestäsi ja joiden avulla pääset toipumisen tielle ja pysyvään muutokseen elämässäsi. Toipuminen uupumuksesta voi vaatia hyvinkin radikaalilta tuntuvan muutoksen omassa ajattelussa ja elämisessä. Ratkaisukeskeisessä taideterapiassa ja valmennuksessa lähdemme luomaan pysyviä olosuhteita toipumiselle ja elämänmuutokselle. Pohdin kanssasi, mitkä voisivat olla sinulle toimivia tapoja parantaa unta, lepoa ja palautumista, millainen ravinto ja ruoka, josta pidät, edesauttaisivat toipumista, mikä liikunta voisi virkistää mieltäsi, millainen tekeminen voisi ilahduttaa sinua joka päivä. Lisäksi toipumisen tiellä kiinnitämme huomiota siihen, miten puhumme itsestämme, millaiset ajatukset, haitalliset terrieriajatukset, risteilevät pään sisällä. Kaikki pääni sisällä olevat ajatukset liittyen itseeni eivät ole totta. Toiseksi toipuminen edellyttää fyysistä pysähtymistä, tietoisen läsnäolon taitoa. Hyvin yksinkertaiset hengitysharjoitukset edistävät hyvinvointia ja ovat jo itsessään hyvä läsnäoloankkuri. Kolmanneksi toipuminen edellyttää hyvän itsemyötätunnon kehittämistä eli että kohtelen itseäni kuin henkilöä, josta välitän. Itsemyötätunto on myös kykyä asettaa rajoja. Työskentelyssämme on läsnä myös arvopohdinta: mikä on itselle merkityksellistä ja millaista elämää haluan elää. Ratkaisukeskeisen taideterapian ja valmennuksen myötä ja tuloksena:
Millasta elämää haluat elää, mikä on oman elämäsi suunta ja arvopohja? Lepääthän ennen kuin sinun on pakko levätä!
0 Kommentit
12/4/2023 0 Kommentit Hengittämisen taidostaTaideterapiassa omien tunteiden ja ajatusten kohtaaminen on keskiössä. Taideterapiassa, esimerkiksi jonkin elämänkriisin, kuten sairauden nostattamia tunteita ja ajatuksia käsitellään kuvallisen ja kirjallisen ilmaisun kautta. Taideterapiassa läsnäolon ja sallivuuden merkitys korostuvat ja että on tilaa kaikille tunteille ja myös tilaa hengittää.
Hengittäminen on elämisen ehto. Hengityksellä on paljon tehtäviä. Paitsi, että hengitys kuljettaa happea elimistöön ja poistaa aineenvaihdunnan tuottamaa hiilidioksidia, niin hengitys: - säätelee sydämen sykkeen vaihtelua hengityksen aikana. Tiesitkö, että sydämen rytmi nopeutuu sisäänhengityksen aikana ja hidastuu uloshengityksen aikana. - Hengitysliikkeet toimivat pumppuvoimana kehon kaasujen ja nesteiden kierrossa. - Uloshengitysilma tukee ääntä ja puhettamme. - Hengittäminen pitää yllä selkärangan ja kaikkien sitä ympäröivien luu- ja lihasrakenteiden joustavuutta, - Hengitys on yhteydessä kaikkeen olemiseemme, liikkumiseemme, sen joustavuuteen ja vaivattomuuteen ja tukee kaikin tavoin suoritusta. Hengityksen merkitys eri liikuntalajeissa onkin aina vaan paremmin tiedostettu. - Hengityksen avulla voidaan säädellä tunteita, niiden vastaanottamista ja käsittelyä. On tärkeää tiedostaa, että jokainen meistä hengittää yksilöllisesti. Hengityksen rytmi ja syvyys vaihtelevat. Toinen ihminen ei voi sanoa toiselle, että juuri näin sinun pitää hengittää! Minna Martin, Maila Seppä, Päivi Lehtinen ja Tiina Törö kirjoittavat kirjassaan Hengitys itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen tukena, että normaalisti ihminen käyttää 20-30 eri laista hengitystapaa! Jos hengittäminen on joskus vaikeaa, voi siihen vaikuttaa jokin sairaus tai tunne-elämän vaikeus. Rauhallinen hengittäminen antaa mielelle ja keholle aikaa tunnistaa tunteita ja tyynnyttää mieltä ja kehoa. Omaa hengitystään voi oppia tarkkailemaan ja saamaan siitä tukea omaan elämään ja elämäntilanteisiin. Hengitysharjoituksilla voidaan vaikuttaa esimerkiksi, ahdistuneen, masentuneen tai uupuneen vireystilaan. Havainnot, jotka teemme itse hengittämisestämme ovat tärkeitä, koska sitten voimme pyrkiä ohjaamaan hengitystämme. Näin myös saamme tietoa siitä, mitä kehossamme ja mielessämme tapahtuu, jolloin tasapainon löytäminen ja myös elämä helpottuu. Englantilaisen lastenlääkärin ja psykoanalyytikon Donald W. Winnicotin mukaan, aito kokemus itsestä syntyy ruumiinkokemusten ja tuntemusten, kuten sydämen sykkeen ja hengityksen kautta. Hengitysharjoitusten kautta annetaan omille kehokokemuksille tilaa, jolloin havainnointi siitä, mitä itsessä tapahtuu ja tyyntyminen helpottuu. Hengitys on myös yhteydessä itsemyötätuntoon ja tukee silloin, kun muutoin saattaisimme reagoida hätääntyneesti, pelokkaasti tai stressaantuneesti. Taideterapiassa hengitysharjoitukset ovat osana terapiaa. Harjoituksissa etenemme pienin askelin ja hengitysharjoitukset ovat osa taideterapiakokonaisuutta. Hengitysharjoitukset luovat hyväksyvää ilmapiiriä, rentoutta ja mukavaa läsnäoloa. Jokainen hengittää yksilöllisesti, joten hengitysharjoitusten tarkoitus ei ole ohjata toisen hengitystä. Tänään harjoitus voisi olla vaikka: Ole vain ja anna hengityksen tulla sellaisena kuin se tulee. Mikäli tuntuu hyvältä, niin sulje silmäsi. Tunnista hengityksen rytmi ja miten se kulkee sisään ja ulos. Anna hartioiden laskeutua ja mielesi liikkua vapaasti. Mikäli jotain ajatuksia tulee mieleesi, niin anna niiden tulla ja mennä, älä takerru niihin. Tunnista sitten hellittämisen ja hyväksyvän läsnäolon vaikutus kehossasi. Kiitä itseäsi harjotuksesta. Mikäli kiinnostuit hengittämisestä ja hengittämisterapiasta, niin itse ainakin pidän Minna Martinin, Maila Sepän, Päivi Lehtisen ja Tiina Törön kirjaa Hengitys itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen tukena, erinomaisena. |